9.11.2002-2.9.2014

Kira oli toinen ikioma kissani, pumpulinpehmeä pieni vauhkoilija jonka neurooseja sai sekä hihitellä (kts lukuisat taivas-putoaa-niskaani ilmeet alla) että surkutella. Tämän itsepäisen kissan sydämeen mahtui yksi kissa (Kasper, silloin kun ei ollut leikkipäällä), kaksi ihmistä (minä ja veljeni, kunhan emme pitäneet Kirasta kiinni hoitotoimenpiteitä varten), ja yksi paikka (Koti, niin kauan kuin sisustus pysyi ennallaan), kaikki muu oli sitten joko vaarallista tai inhottavaa. Kuitenkin päällimmäiset muistot Kirasta ovat leidin kovaääninen kehräys, sen tapa kierähtää tyynyni vieressä selälleen maharapsutusten toivossa tai puskea Kasperia vasten pesupalvelua pyytäen sekä ennen kaikkea kasvojen ilmeen ja turkin tajuton pehmeys.