Monet rekuille tekemäni juhlapyhätoivotukset syntyvät kaavalla [pyhään liittyvää koristekrääsää] + [omia tai lainakissoja] + [mahdollisimman yksivärinen tausta] + [Photoshop] (Esimerkki 1, esimerkki 2). Tänä vuonna olin lupautunut tekemään pääsiäistervehdyksen, johon tietenkin liittyvät värikkyys, pääsiäismunat, sekä HÖYHENET.
Koska palmusunnuntaina ei virpojia ovellemme ilmaantunut, jouduin itse askartelemaan meille pääsiäisvitsoja, varmuuden vuoksi kissoilta piilossa suljetun oven takana jotta vältyttäisiin yli-innokkaalta avustukselta. Muuna rekvisiittana toimivat antiikkiset pahvimunakuoret (80-luvulta, samasta laatikosta löytynyt maitotölkkikukko à la Mia 5v jäi käyttämättä…), partsilta tuotu narsissiruukku, sekä liuta Faberge-suklaamunia.
Kira oli toinen ikioma kissani, pumpulinpehmeä pieni vauhkoilija jonka neurooseja sai sekä hihitellä (kts lukuisat taivas-putoaa-niskaani ilmeet alla) että surkutella. Tämän itsepäisen kissan sydämeen mahtui yksi kissa (Kasper, silloin kun ei ollut leikkipäällä), kaksi ihmistä (minä ja veljeni, kunhan emme pitäneet Kirasta kiinni hoitotoimenpiteitä varten), ja yksi paikka (Koti, niin kauan kuin sisustus pysyi ennallaan), kaikki muu oli sitten joko vaarallista tai inhottavaa. Kuitenkin päällimmäiset muistot Kirasta ovat leidin kovaääninen kehräys, sen tapa kierähtää tyynyni vieressä selälleen maharapsutusten toivossa tai puskea Kasperia vasten pesupalvelua pyytäen sekä ennen kaikkea kasvojen ilmeen ja turkin tajuton pehmeys.