Vaikka meillä yläkerrassa onkin surua, niin alakerran hoitolaisilla puolestaan elämä palasi normaaleihin muotteihin negatiivisen sienituloksen myötä. Kolme pennuista ovat jo muuttaneet omiin koteihinsa, tabbypoika Liam toisen poikakissan kaveriksi ja Leon (tiikeri) ja Levi (mustavalkoinen) ihanasti yhdessä. Pikkumusta Linuskin saa vieraita tässä piakkoin.
Tänään oli tarkoitus juhlistaa Islan yksivuotispäivää (miten se voi muka olla jo vuoden ikäinen??), mutta valitettavasti päivänsankari jää nyt kaukaisen esi-isänsä varjoon. Kasper nimittäin voi todella, todella huonosti. Eilisilta vietettiin taas Askeleessa kun Kasperin selkäkipu oli selvästi pahentunut, ja nyt röntgenkuvat sitten vahvistivat ettei paluuta normaaliin elämään ole.
Olemme koko syksyn ja talven ajan käyneet Emilin selkää hoidattamassa eläinfysioterapeutti Jenni Laaksosella Askel-eläinlääkäriasemalla. Uudenveroiseksi selkää ja lonkkia ei saa, ja lihaskunnon parantaminenkin tuntuu aika utopistiselta ajatukselta, mutta ihan kivasti Emil on ottanut hoitoa vastaan, ja ainakin luulen että hierontasessiot ovat johtaneet siihen ettei Emil ole syksyn jälkeen kipulääkkeitä tarvinnut.
Aina välillä olen Jennin luona miettinyt että minullahan olisi toinenkin seniorikissa, olisihan siitäkin hyvä saada asiantuntijan arvio lihaskunnosta vaikka Kasper kovin hyvinvoiva onkin. Viikonloppuna se asiantuntija-arvio sitten tulikin, ei tosin fysioterapeutilta vaan eläinlääkäriltä, kun Kasper jouduttiin kiidättämään tutkittavaksi. Sunnuntaiaamuna kaikki oli vielä hyvin, mutta iltapäivällä Kasper lymyili oudosti ja hiipi takapää matalana kipuisan näköisesti.
Se ei edes ole sana vaan lyhenne, ja se lyhenne on neg. As in Tulos: neg.
Onko hyytävämpää tunnetta kuin se kun huomaa melkein muuttovalmiilla hoitolaisella kaljun läntin? Ja sitten toisella hoitolaisella toisen.
Ei meillä oikeestaan asiaa ole. Vilma leikki joululahjalelullaan, Emil ja Isla patsastelivat, emännällä oli kamera kädenulottuvilla. Kiva viikonloppuiltapäivä siis.
Omien kissojen kuulumiset ovat jääneet turhan vähille viimeaikoina. Elo sujuu tällä nelikolla pääsääntöisesti tutuilla raiteilla, mitä nyt Isla syksyllä päätti omia pojat unikavereikseen. Tytötkin edelleen kyllä pitävät toisistaan kovasti ja leikkivät keskenään sopuisasti, mutta ilmeisesti prinsessan mielestä harmaat tyynyt ovat lämpimämpiä (ja jaksavat paremmin toimia makuualustoina) kuin tabbyvastaava…
Varsinkin Kasper on todellakin ottanut Islan omakseen, ei niin että pappa itse hakeutuisi tytön luokse, mutta kiltisti antaa Islan röyhkeästi rojahtaa päälleen nukkumaan, ja yleensä jaksaa pestäkin hieman. Nykyään sinisen kolmikon löytääkin usein ällösöpöissä unikasoissa joista Vilma jää paitsi joko omasta tahdostaan (oma ihminen on Vilman mielestä paras unikaveri) tai näkymättömän rotusyrjinnän uhrina…
Mikäs sen parempaa välipäivien viihdettä kuin lähteä yhdentoista kissan taloudesta moikkaamaan kymmenen kissan jengiä? Hedda-kissan Katja-ihminen on Rekku Rescuen puheenjohtaja, ja Katjan omien kissojen lisäksi Heddalla on seuranaan tällä hetkellä neljä hoitopentua: kolme superkaunista mustaa pöllösilmää, sekä murheenkryyni Helmi Pöllönen, maailman surullisin puolitoistakiloinen pikkupentu.
Pari päivää ennen joulua meille tumpsahti vielä seitsemäs hoitolainen, puolitoistavuotias kodinvaihtaja Burtti, joka ei edellisessä kodissaan osannut leikkiä riittävän hienovaraisesti kissakaverinsa kanssa. Tällaisia tapauksia sattuu aina silloin tällöin eteen, ja omastakin takaa mulla on kokemusta kollikissasta (*köh* Kasper nuoruudessaan *köh*) joka vaan innostuu lisää kun huomaa ettei painikaveri arvosta rajuja otteita vaan säikähtää tai suutahtaa.
Muuten Burtti on oikein mukava ja mutkaton kissa, ihmisystävällinen ja leikkisä muttei ainakaan ensimmäisinä päivinä mitenkään ylivilkas vipeltäjä, joten rekkujen tehtäväksi jää etsiä herralle sellainen koti missä se saa toteuttaa itseänsä ilman että talouden muut asukit asiasta stressaantuvat.
Blogin hiljaiselo tuntuu ollen syksyn ajan enemmän sääntö kuin poikkeus, mutta nyt ainakin pitäisi kissaston asukkien puolesta riittää juttua joululomalle. Meille nimittäin tumpsahti viikon aikana hoitoon kissoja peräti kahteen eri tilaan, ja tällä hetkellä nelijalkaisia vipeltäjiä on talossa yksitoista kappaletta, vakionelikon lisäksi siis seitsemän.
Ensimmäisenä hoitoon saapui tiikeri/valkoisen Lucy-mamman perhe, johon kuuluu neljä potraa, kohta luovutusikäistä poikapentua, sekä hurjan kokoinen kokomusta peräkammarinpoika Laban joka saadun tiedon mukaan olisi äitienpäivän tienoilla syntynyt eli seitsenkuinen, mutta muhkea ulkonäkö kyllä kielisi jo aikuisemman iän puolesta.