Tiesittekö että kissanpentukuvilla on ihan minimaalinen käyttöikä? Tässä postauksessa näkyvät kuvat on räpsitty vajaa viikko sitten, mutta jostain syystä (ottajan mukakiire/saamattomuus) ne jäivät julkaisematta, ja nyt kuvat ovat jo täysin vanhentuneita. Nostalgiakamaa. Eihän mun vauvat oo koskaan ollu näin pieniä ja ufon näköisiä!
Ipanoilla on ikää nyt kolme viikkoa, isoimmalla painoa 500g, ja nimiteemakin on valmiina. Alunperin olin ajatellut että jatkaisin rotupennuilla samaa linjaa mitä on ollut hoitokissojen kanssa, nehän ovat saaneet sellaisia jotakuinkin skandinaavisia (yleensä) melko yksinkertaisia ihmisnimiä. Mutta sitten rupesi kutkuttamaan idea siitä että hei, virallinen rekisterinimi on kuitenkin ihan eri asia kuin kutsumanimi, miksei sitten vähän hulluttelisi (enpä ainakaan loukkaannu verisesti* kun uusi omistaja vaihtaa mielestäni täydellisen nimen Misuksi**). Ja miksei olisi yhtenäinen teema niin tällä kuin tulevillakin pentueilla?
Meillä pentujen ensimmäiset kymmenen päivää sujuivat aivan kuin oppikirjoissa, täytyy vain pitää sormet ja varpaat ristissä että jatkokin soljuu yhtä sujuvasti ja itsestään! Koska aiemmin olen kokenut sekä tällaisia täydellisiä että sellaisia vähemmän kivoja alkuaikoja niin olin kyllä henkisesti varustautunut vähän isompiin koitoksiin, mutta ehkäpä tästä helpotuksestakin jossain vaiheessa toipuu.
Jännitysmomentti alta pois: Isla synnytti lauantaina (ja vähän sunnuntain puolellakin) kolme pirteää pentua! Ihan ongelmitta synnytys ei sujunut, tai lähinnä siihen tuli ensimmäisen pennun jälkeen niin pitkä tauko ettei kanttini kestänyt kymmenen tunnin jälkeen odottaa kotona jatkoa vaan kävimme eläinlääkärissä tarkistamassa sekä Islan että kohdussa olevien pentujen voinnin. Ensimmäinen pentu siis syntyi lauantai-aamuna, minkä jälkeen mitään merkkejä synnytyksen jatkosta ei näkynyt.
En tiedä onko kukaan muu huomannut, mutta joku on ainakin multa salaa plärännyt kalenterinsivuja eteenpäin niin että kohta on syyskuu jo puolessa välissä. Mikä tarkoittaa sitä että meille syntyy ihan kohta pentuja. Perjantaina. Plus-miinus pari päivää.
Ollaan kaikki tästä jotenkin ymmällämme, kuinka tässä näin pääsi käymään?
Iiiks, viimeiset Frasse-kuvat ovat jääneet vaille jakoa vaikka herra on jo pari viikkoa sitten lähtenyt takaisin kotiinsa, ja Suomenreissun hedelmätkin ovat ihan kohta jo täällä (iiiiik-in määrä on oikeasti sanoinkuvaamaton). Frasse vietti meillä lopulta reilun kuukauden, ja jälkipolvea on luvassa Islan lisäksi myös Susanssin- ja Inkilee-kissaloihin.
Kissojen perinteinen saariloma sujui tällä kertaa ilman emäntää (toki emännän äiti oli kissojen seurana saaressa) ja Islaa, mutta loppukesästä pääsin minäkin mökille pitkäksi viikonlopuksi. Koska Isla odottaa perheenlisäystä (10 päivää laskettuun aikaan, iiiiiik) ja Emilin selkä oikkuilee, niin matkaseuraksi valikoitui tällä kertaa ainoastaan Vilma.
Kävimme alkuviikosta eläinlääkärissä ultraäänellä toteamassa sen mikä kyllä oli jo viime viikon loppupuolella käynyt selväksi: Isla on tiine! H-hetki on käsillä jo reilun kuukauden kuluttua, sillä laskettu aika on 15.9. Ihan kohta siis, kääk!
Nyt ollaan jännän äärellä! Itse asiassa oltu jo hetken aikaa, mutta blogi laahaa auttamatta reaaliajasta jäljessä… nimittäin viime viikolla meille matkasi venäjänsininen komistus aina Ruotsista asti Islaa liehittelemään.
Koska Isla on vielä leikkaamaton, jäimme tytsyn kanssa kaupunkiin kesänviettoon sillä aikaa kun Vilma ja Emil seikkailevat saarilomalla.
Saaressa lomailu sujuu kuulumisten perusteella mukavasti: Emil hengailee päivät pitkät ulkona, kun taas Vilma on mielummin sisällä. Täällä kaupungissa olen ryhdistäytynyt ulkoiluttamaan Islaa päivittäin pihalla, ja se onkin – toivottavasti en vain kuvittele tätä – pikkasen parantanut tytön fleksissäryntäilyongelmaa. Vieläkin saa kyllä kytätä sitä hullunkiillon syttymistä ja kaapata kissa kainaloon ja sisälle ennenkuin se pääsee kunnolla vauhtiin 😀