Ei meillä oikeestaan asiaa ole. Vilma leikki joululahjalelullaan, Emil ja Isla patsastelivat, emännällä oli kamera kädenulottuvilla. Kiva viikonloppuiltapäivä siis.
Omien kissojen kuulumiset ovat jääneet turhan vähille viimeaikoina. Elo sujuu tällä nelikolla pääsääntöisesti tutuilla raiteilla, mitä nyt Isla syksyllä päätti omia pojat unikavereikseen. Tytötkin edelleen kyllä pitävät toisistaan kovasti ja leikkivät keskenään sopuisasti, mutta ilmeisesti prinsessan mielestä harmaat tyynyt ovat lämpimämpiä (ja jaksavat paremmin toimia makuualustoina) kuin tabbyvastaava…
Varsinkin Kasper on todellakin ottanut Islan omakseen, ei niin että pappa itse hakeutuisi tytön luokse, mutta kiltisti antaa Islan röyhkeästi rojahtaa päälleen nukkumaan, ja yleensä jaksaa pestäkin hieman. Nykyään sinisen kolmikon löytääkin usein ällösöpöissä unikasoissa joista Vilma jää paitsi joko omasta tahdostaan (oma ihminen on Vilman mielestä paras unikaveri) tai näkymättömän rotusyrjinnän uhrina…
Mikäs sen parempaa välipäivien viihdettä kuin lähteä yhdentoista kissan taloudesta moikkaamaan kymmenen kissan jengiä? Hedda-kissan Katja-ihminen on Rekku Rescuen puheenjohtaja, ja Katjan omien kissojen lisäksi Heddalla on seuranaan tällä hetkellä neljä hoitopentua: kolme superkaunista mustaa pöllösilmää, sekä murheenkryyni Helmi Pöllönen, maailman surullisin puolitoistakiloinen pikkupentu.
Pari päivää ennen joulua meille tumpsahti vielä seitsemäs hoitolainen, puolitoistavuotias kodinvaihtaja Burtti, joka ei edellisessä kodissaan osannut leikkiä riittävän hienovaraisesti kissakaverinsa kanssa. Tällaisia tapauksia sattuu aina silloin tällöin eteen, ja omastakin takaa mulla on kokemusta kollikissasta (*köh* Kasper nuoruudessaan *köh*) joka vaan innostuu lisää kun huomaa ettei painikaveri arvosta rajuja otteita vaan säikähtää tai suutahtaa.
Muuten Burtti on oikein mukava ja mutkaton kissa, ihmisystävällinen ja leikkisä muttei ainakaan ensimmäisinä päivinä mitenkään ylivilkas vipeltäjä, joten rekkujen tehtäväksi jää etsiä herralle sellainen koti missä se saa toteuttaa itseänsä ilman että talouden muut asukit asiasta stressaantuvat.
Blogin hiljaiselo tuntuu ollen syksyn ajan enemmän sääntö kuin poikkeus, mutta nyt ainakin pitäisi kissaston asukkien puolesta riittää juttua joululomalle. Meille nimittäin tumpsahti viikon aikana hoitoon kissoja peräti kahteen eri tilaan, ja tällä hetkellä nelijalkaisia vipeltäjiä on talossa yksitoista kappaletta, vakionelikon lisäksi siis seitsemän.
Ensimmäisenä hoitoon saapui tiikeri/valkoisen Lucy-mamman perhe, johon kuuluu neljä potraa, kohta luovutusikäistä poikapentua, sekä hurjan kokoinen kokomusta peräkammarinpoika Laban joka saadun tiedon mukaan olisi äitienpäivän tienoilla syntynyt eli seitsenkuinen, mutta muhkea ulkonäkö kyllä kielisi jo aikuisemman iän puolesta.
Emil (ja Miranda-siskonsa) täyttävät tänään 12! Merkkipäivää on juhlistettu partsille kerjäämisellä (siellä oli yök kylmä), pienellä niskahieronnalla, sekä yhteisillä päikkäreillä niin emännän, Kasperin kuin Islankin vieressä (Vilma ei yleensä kimppanuku muiden kuin Islan kanssa, mutta on sekin ihme koettu että Emil on löytänyt itselleen raitapaidan unikaveriksi).
Blogi laahaa nyt reaaliajasta ihan hurjasti jäljessä kirjoittajan syyssaamattomuuden vuoksi, pahoitteluni. Punaiset pörröhoitolaiset löysivät ei-kenenkään-yllätykseksi nopeasti kodit ja ovat nyt jo kohta pari viikkoa asuneetkin siellä. Pojat Edmund (lyhytkarvaisempi) ja Edgar (pörrö) päätyivät ihanasti yhteiseen kotiin, kun taas Esmestä tuli vanhemman birmaherran seuralainen. Nämä olivat kyllä ihan suoraan sanottuna kauneimmat hoitolaiseni ikinä, jännä nähdä ajan kanssa millaiset turkit Esme ja Edgar itselleen kehittävät!
Sääennusteiden perusteella oltiin aikalailla viimetipassa liikkeellä, mutta sainpahan tänään tytöt villapaitoineen lumikävelylle. Tai siis yhden tytön sain vapaaehtoisesti lumelle ja jopa lumihankeen, toisen sain (sylissä kantamalla) ulos luimistelemaan syyttäväisen näköisenä. Arvauksia vastaanotetaan kumpi oli kumpi 😀
Meillä vietetään tänään merkkipäivää, kun kaikista komein, mulkoilevin, itsepäisin, puskevin, lämpimin (ja ei saisi pistää rakkaita tärkeysjärjestykseen mutta rakkain) eli Kasper täyttää 15 vuotta. Emäntä oli vankasti päättänyt että blogissa synttäreitä juhlitaan vauva- ja vanhuskuvilla, mutta jostain syystä vauvakuvat ovat edelleen skannausta vaille ja vanhuskuvia räpsiessä meinasi mennä hermo niin kuvaajalla kun kuvattavallakin. Ei vaan oikeesti oli ihan hauskaa, ainakin minulla, koska tämä kissa on niiiiiin ennalta-arvattava että vaan hihityttää sen mulkoilut ja salamanväistelyt.
Noniin, nyt se pääsi taas käyttöön. Nimittäin suosikkitekeleeni ikinä, Vilman vanha pentuvillapaita. Joka tosin on himppasen erirakenteisella Islalla nyt jo mallia napapaita, mutta enivei. Käyttöön! Ihan tuikitarpeelliseen, ei ollenkaan koska khihihii, kissojen pukeminen on hauskaa.