Pentu-uutisia, kasvattajasivu ja yleistä päivitystä

Kävimme alkuviikosta eläinlääkärissä ultraäänellä toteamassa sen mikä kyllä oli jo viime viikon loppupuolella käynyt selväksi: Isla on tiine! H-hetki on käsillä jo reilun kuukauden kuluttua, sillä laskettu aika on 15.9. Ihan kohta siis, kääk!

Tämän pennuntekoprojektin aikana olen jo oppinut kissoistani ja varsinkin itsestäni yhtä sun toista, mm. seuraavat asiat:

1. Kissoille ei ole yksi ja sama asustaako alakerrassa leikkaamaton vai leikattu pitkäaikaisvieras. Normaalisti omat kissani eivät juuri reagoi hoitolaisten hajuihin siinä vaiheessa kun karanteeni on turvallisesti ohitse ja alan liikkua asunnossa ilman käsien desinfiointia ja vaatteiden vaihtoa – nyt taas Frassen hajuja haistellaan edelleen joka päivä todella tarkkaan vaikka herra on majaillut meillä jo kuukauden päivät. Tai siis Vilma ja Emil haistelevat, Isla mitä ilmeisimmin tietää jo mikä tyyppi on kyseessä eikä jaksa siitä hirveämmin enää innostua (kiitti vaan, palveluitasi ei enää tarvita? 😀 )
2. Leikkaamattomat kollit haisevat. Silloinkin kun ne kiltisti pissailevat vain ja ainoastaan hiekkalaatikkoon (*kopkop* ihana Frasse pliiis jatka samaan malliin).
3. Tästä huolimatta kollit on i-h-a-n-i-a.
4. Islakin on ihana, ja jaksaa aina yllättää. Meidän kotioloissa vimpuileva tuhatjalkaisemme on nimittäin eläinlääkärissä ihan hurjan kiltti ja helppo. Eikä sellainen pelosta lamaantunut, vaan tuntuu että sitä nyt ei vaan kertakaikkiaan häiritse jos vaikka käännetään selälleen makaamaan ja levitetään geeliä masun päälle, kunhan samalla saa rapsutuksia ja ehkä vähän pakastekuivattua kanaa. My hero <3
5. Olen ilmeisesti salaa taikauskoinen! Penturuokia ei voinut tilata eikä kasvattajasivua tehdä valmiiksi ennen tiineyden varmistumista. Nytkin olen vähän kahden vaiheilla että pitäisikö sanoa yhtään mitään ennenkuin pennut ovat onnellisesti maailmassa, mutta sanonpahan kuitenkin, nih.
6. Kasvattajasivu löytyy täältä. Mitenkään hirveästi uutta juttua siellä ei blogin tunnollisille seurailijoille pitäisi olla, ja vastaisuudessakin normaaliin elämään kuuluvat päivitykset ja armottomat kuvapläjäykset päätynevät tänne (tai facebookiin tai instagramiin), ja kasvattajasivulle kokoan ne virallisemmat tiedot.
7. Mulla ei ole hajuakaan mistä kasvattajanimeni tulee. Se on siis Kiamin. Ollut jo vuodesta 2004. En muista mitä mietin kun sen laitoin vaihtoehdoksi hakemukseen, en sitten millään. Eipä se oikeastaan haittaa, koska pidän siitä kuitenkin.

In other news, Vilma ja Emil palasivat mökiltä, kuten ehkä kohdasta yksi voi päätellä. Emilin selkä on kesän jäljiltä kipeämpi, joten aloitimme taas cartrophen-kuurin ja kipulääkityksen, ja ensi viikolla herra pääsee jälleen fysioterapeutinkin käsittelyyn. Olo on onneksi jo kohentunut selvästi, vaikka viikottaiset reissut Cartrophen-piikille vähän ärsyttävätkin. (Älkää kertoko asianomaiselle, mutta luvassa on myös matka hammaslääkäriin. Vanhuus ei tule yksin.)

Ai MINNE ollaan menossa? Eiiiiiiiiiii!

Vilmaa kohtasi suuri suru, kun löysin Sen Ainoan Lelun jota neiti tykkää noutaa puoliksi disintegroituna pesukoneen viemärikaivosta. Se Ainoa oli siis ollut jo pitkään kadoksissa, ja ennen katoamistakin Ainoasta oli jäljellä enää hyvin mukiloitu muovikuori. Nyt Ainoa matkasi lelujen hautausmaalle sekajätevuoreen. Kaipuu on sanoin kuvaamaton. Omistaja on koittanut tarjota jos jonkinmoista korvikehiirtä, monia Aivan Selvästi Samanlaisia, mutta ei. Ei niitä voi noutaa. IKEA-rottia sen sijaan voi kanniskella ympäriinsä surullisesti ulvoen.

Kuvassa Se Ainoa silloin joskus kun sillä oli vielä nahka. Häntä tosin oli ilmeisesti jo mennyttä. RIP.