Tänään oli tarkoitus juhlistaa Islan yksivuotispäivää (miten se voi muka olla jo vuoden ikäinen??), mutta valitettavasti päivänsankari jää nyt kaukaisen esi-isänsä varjoon. Kasper nimittäin voi todella, todella huonosti. Eilisilta vietettiin taas Askeleessa kun Kasperin selkäkipu oli selvästi pahentunut, ja nyt röntgenkuvat sitten vahvistivat ettei paluuta normaaliin elämään ole.
Olemme koko syksyn ja talven ajan käyneet Emilin selkää hoidattamassa eläinfysioterapeutti Jenni Laaksosella Askel-eläinlääkäriasemalla. Uudenveroiseksi selkää ja lonkkia ei saa, ja lihaskunnon parantaminenkin tuntuu aika utopistiselta ajatukselta, mutta ihan kivasti Emil on ottanut hoitoa vastaan, ja ainakin luulen että hierontasessiot ovat johtaneet siihen ettei Emil ole syksyn jälkeen kipulääkkeitä tarvinnut.
Aina välillä olen Jennin luona miettinyt että minullahan olisi toinenkin seniorikissa, olisihan siitäkin hyvä saada asiantuntijan arvio lihaskunnosta vaikka Kasper kovin hyvinvoiva onkin. Viikonloppuna se asiantuntija-arvio sitten tulikin, ei tosin fysioterapeutilta vaan eläinlääkäriltä, kun Kasper jouduttiin kiidättämään tutkittavaksi. Sunnuntaiaamuna kaikki oli vielä hyvin, mutta iltapäivällä Kasper lymyili oudosti ja hiipi takapää matalana kipuisan näköisesti.
Se ei edes ole sana vaan lyhenne, ja se lyhenne on neg. As in Tulos: neg.
Onko hyytävämpää tunnetta kuin se kun huomaa melkein muuttovalmiilla hoitolaisella kaljun läntin? Ja sitten toisella hoitolaisella toisen.
Terveisiä sairastuvalta, sanoo bloggaaja joka täten vannoo lausuneensa sanat ”nää tällaset pentueet on tosi ihania kun kaikki sujuu itsestään hyvin” viimeistä kertaa. Alakerran tirriäisille siis puhkesi (oireiden perusteella diagnosoitu) calici, tavallinen mutta viheliäinen virusflunssa. Oireina meillä ei kuitenkaan ole ollut mikään perinteinen räkätauti, vaan kipeät rakkulat kielessä, sekä parilla pennulla ilmeisen kovat nivelsäryt.
Kuten aikaisemmin jo kerroinkin, suuntasimme Emilin kanssa Tuusulaan Askel-klinikalle tutkailemaan herran kankeaa liikkumista. Ensimmäinen käynti oli helatorstaina, jolloin kiputilojen tutkimiseen erikoistunut eläinlääkäri Mari Vainionpää kuvasi Emiliä lämpökameralla, tutki selän ja raajojen lihaksia, ja lopulta röntgenkuvasi Emilin selän ja lonkat.
Pääsin Hedda-kissan ja Katja-ihmisen mukaan pienelle retkelle Tuusulaan kun Hedda kävi Askel-eläinlääkäriasemalla lämpökuvauksessa. Heddalla on aikoinaan väärään asentoon luutunut paha murtuma toisessa etujalassa, ja nyt lähdettiin selvittämään miten paljon tuo vanha vamma tällä hetkellä vaikeuttaa elämää. Kissan kipuhan on yleensä todella vaikeasti havaittavissa, joten kun Katja oli ollut huomaavinaan Heddan olemuksessa pieniä muutoksia niin huoli oli jo kova.