Nyt ollaan jännän äärellä! Itse asiassa oltu jo hetken aikaa, mutta blogi laahaa auttamatta reaaliajasta jäljessä… nimittäin viime viikolla meille matkasi venäjänsininen komistus aina Ruotsista asti Islaa liehittelemään.
Koska Isla on vielä leikkaamaton, jäimme tytsyn kanssa kaupunkiin kesänviettoon sillä aikaa kun Vilma ja Emil seikkailevat saarilomalla.
Saaressa lomailu sujuu kuulumisten perusteella mukavasti: Emil hengailee päivät pitkät ulkona, kun taas Vilma on mielummin sisällä. Täällä kaupungissa olen ryhdistäytynyt ulkoiluttamaan Islaa päivittäin pihalla, ja se onkin – toivottavasti en vain kuvittele tätä – pikkasen parantanut tytön fleksissäryntäilyongelmaa. Vieläkin saa kyllä kytätä sitä hullunkiillon syttymistä ja kaapata kissa kainaloon ja sisälle ennenkuin se pääsee kunnolla vauhtiin 😀
Koska olen pienellä, tai itse asiassa varmaan aika pitkäksi venyvällä, hoidokkitauolla pääsimme piipahtamaan kissojen kanssa mökillä. Reissu oli Islan ensimmäinen Hämeen mökille, mikä ei itse matkustamista lukuunottamatta hätkäyttänyt tyttöä lainkaan.
*kopkop* is this thing still on?
Tänään oli tarkoitus juhlistaa Islan yksivuotispäivää (miten se voi muka olla jo vuoden ikäinen??), mutta valitettavasti päivänsankari jää nyt kaukaisen esi-isänsä varjoon. Kasper nimittäin voi todella, todella huonosti. Eilisilta vietettiin taas Askeleessa kun Kasperin selkäkipu oli selvästi pahentunut, ja nyt röntgenkuvat sitten vahvistivat ettei paluuta normaaliin elämään ole.
Olemme koko syksyn ja talven ajan käyneet Emilin selkää hoidattamassa eläinfysioterapeutti Jenni Laaksosella Askel-eläinlääkäriasemalla. Uudenveroiseksi selkää ja lonkkia ei saa, ja lihaskunnon parantaminenkin tuntuu aika utopistiselta ajatukselta, mutta ihan kivasti Emil on ottanut hoitoa vastaan, ja ainakin luulen että hierontasessiot ovat johtaneet siihen ettei Emil ole syksyn jälkeen kipulääkkeitä tarvinnut.
Aina välillä olen Jennin luona miettinyt että minullahan olisi toinenkin seniorikissa, olisihan siitäkin hyvä saada asiantuntijan arvio lihaskunnosta vaikka Kasper kovin hyvinvoiva onkin. Viikonloppuna se asiantuntija-arvio sitten tulikin, ei tosin fysioterapeutilta vaan eläinlääkäriltä, kun Kasper jouduttiin kiidättämään tutkittavaksi. Sunnuntaiaamuna kaikki oli vielä hyvin, mutta iltapäivällä Kasper lymyili oudosti ja hiipi takapää matalana kipuisan näköisesti.
Ei meillä oikeestaan asiaa ole. Vilma leikki joululahjalelullaan, Emil ja Isla patsastelivat, emännällä oli kamera kädenulottuvilla. Kiva viikonloppuiltapäivä siis.
Omien kissojen kuulumiset ovat jääneet turhan vähille viimeaikoina. Elo sujuu tällä nelikolla pääsääntöisesti tutuilla raiteilla, mitä nyt Isla syksyllä päätti omia pojat unikavereikseen. Tytötkin edelleen kyllä pitävät toisistaan kovasti ja leikkivät keskenään sopuisasti, mutta ilmeisesti prinsessan mielestä harmaat tyynyt ovat lämpimämpiä (ja jaksavat paremmin toimia makuualustoina) kuin tabbyvastaava…
Varsinkin Kasper on todellakin ottanut Islan omakseen, ei niin että pappa itse hakeutuisi tytön luokse, mutta kiltisti antaa Islan röyhkeästi rojahtaa päälleen nukkumaan, ja yleensä jaksaa pestäkin hieman. Nykyään sinisen kolmikon löytääkin usein ällösöpöissä unikasoissa joista Vilma jää paitsi joko omasta tahdostaan (oma ihminen on Vilman mielestä paras unikaveri) tai näkymättömän rotusyrjinnän uhrina…
Emil (ja Miranda-siskonsa) täyttävät tänään 12! Merkkipäivää on juhlistettu partsille kerjäämisellä (siellä oli yök kylmä), pienellä niskahieronnalla, sekä yhteisillä päikkäreillä niin emännän, Kasperin kuin Islankin vieressä (Vilma ei yleensä kimppanuku muiden kuin Islan kanssa, mutta on sekin ihme koettu että Emil on löytänyt itselleen raitapaidan unikaveriksi).
Sääennusteiden perusteella oltiin aikalailla viimetipassa liikkeellä, mutta sainpahan tänään tytöt villapaitoineen lumikävelylle. Tai siis yhden tytön sain vapaaehtoisesti lumelle ja jopa lumihankeen, toisen sain (sylissä kantamalla) ulos luimistelemaan syyttäväisen näköisenä. Arvauksia vastaanotetaan kumpi oli kumpi 😀